sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Otan tilanteen haltuun

Heippa ihanaiset! Täällä sängynlaidalla postailee väsynyt, mutta kuitenkin onnellinen bloggaaja!

Mä en ymmärrä mihin tää kolme vapaapäivää oikein katos. Juurhan mä pääsin töistä ja nyt on jo sunnuntai, joka tarkottaa sitä, et täytyy varustautua taas tulevaan työviikkoon.


Mulla oli aivan loistava juhannus! Ensinnä kiitän kaikkia ketkä teki mun juhannuksesta just täydellisen. Etenkin kiitän Tuomasta ja Sallaa, jotka majoittivat mut mökilleen kolmeksi päiväksi! Ootte ihania <3 


Tässä me ! 

Torstaina tosiaan töiden jälkeen lähdettiin siskon ja siskonmiehen kanssa Nokialla käymään. Mulla oli tosi uuvuttava ja puuduttava työpäivä eikä ollut yhtää fiilistä lähtee mukaan. Noh, lähdin kuitenkin, sillä he ottivat mun auton käyttöönsä. Sisko shoppaili itselleen muutamia vaatekappaleita. Illalla sitten kävin hakemassa Nooran ja yllätyksekseni sisko lupas olla kuskina ! Lähdettiin sitten illalla moikkaamaan Tuomaksen ja Sallan mökille kavereita ja sille tielle jäätiin Timon kanssa. Käytiin saunassa, minä ja Salla käytiin sitten alastonuinnilla, enkä muista koska viimeks olisin tuollaista tehnyt, mut täytyy sanoo et oli aivan ihana fiilis sen jälkeen! Saunaan päästyä tunsin, kuinka veri kihisi elimistössä.

Perjantaina sitten heräiltiin mökiltä, sinne tuli muitakin ja siel oli ihan huippuhauskaa porukkaa. 10 aikaan lähdettiin sitten Ellivuoreen katsomaan juhannuskokkoa ja se oli kyl aivan ihana ! Palattiin mökille jo ennen yhtä sillä kaikki alko oleen jo siinä kunnossa, ettei kauheesti pystyssä pysynyt juuri kukaan. 



Lauantaiaamuna sitten herättyäni päätin, että kerran juhannus on vain kerran vuodessa, niin otetaan sitten kunnolla ! Minähän sitten sihautin siideritölkin auki ja muut katto hiukan pitkään. Kyllä ne muutkin sitten siitä innostui. Lähdettiin käymään Sallan äiten mökillä sitten ja siellä vierähtikin useampi tunti. 

Täytynee sanoa, et oli ihanin juhannus pitkään aikaan!

♥ Piia - feelthismoment

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti